• FI
  • SV
  • EN
  • RU

Kovahiilen käsittely Loviisan satamassa

kovahiilenkasittelya.jpg

3.9.2018

Loviisan Satamassa käsitellään ja välivarastoidaan laivausta varten mm. teräs- ja kemianteollisuuden käyttämää raaka-ainetta, kovakivihiiltä. Kovakivihiili on kovempilaatuista kuin perinteinen kivihiili, mutta siitä irtoaa kuljetuksessa ja käsittelyssä jonkun verran hienojakoista, pölyävää ainesta. Huolellisella suunnittelulla ja käsittelyllä pienijakoisen aineksen ja pölyhaittojen määrät jäävät kuitenkin vähäisiksi.

Satamassa kovahiililasteja käsitellään varovaisesti ja toiminnan ympäristövaikutuksia tarkkaillaan jatkuvasti. Tarvittaessa ryhdytään välittömiin toimenpiteisiin haittojen minimoimiseksi. Varovaista käsittelyä vaativat ympäristön lisäksi myös lastin omistajat, koska hiilen laatu ja siten sen arvo määräytyy raekoon mukaan.

Hienoaines on eroteltu pois

Kovahiili tulee sataman hiilikentälle rautateitse. Logistiikan salliessa junanvaunut ajetaan hiilikolmion länsipuolella olevalle raiteelle, jolloin vaunurivistö itsessään toimii melu- ja pölysuojana sataman ulkopuolelle. Vaunut puretaan nosturilla. Useimmista tuotteista on eroteltu jo lähtöpäässä hienojakoinen, pölyämisherkkä aines pois.

Hiiltä käsitellään vain satama-alueella

Hiilen käsittely hoidetaan kokonaan satama-alueen sisällä. Laiturille lastit ajetaan traktoreilla ja tai kuorma-autoilla päällystettyjä ajoteitä pitkin. Ajotiet sekä laiturialueet kastellaan ja harjataan välittömästi lastauksen loputtua ja harjattu aines palautetaan hienoaineskasaan. Harjauksen jälkeen tiet ja työkoneiden renkaat vielä huuhdellaan.

Hiilenkäsittelyalueen hulevesien keruu ja käsittely on kivihiilivarastoinnin vaatimaa tiukkaa tasoa. Hulevesilinjaan johtavat suodattimelliset ja sakkapesälliset sadevesikaivot estävät kiintoaineksen joutumisen viemäriin ja sitä kautta mereen. Kaivojen määrä on riittävä, ja ne tarkastetaan usein. Myöskään maaperälle kivihiilen käsittely ja varastointi eivät aiheuta pilaantumista. Tiiviin hiilikentän läpi hiili ei kulkeudu alempiin maakerroksiin.

Terveysvaikutukset ja poikkeustilanteen toimet

Hiilipöly itsessään ei ole ihmiselle erityisen haitallista, mutta terveyshaittaa arvioidessa on otettava huomioon hiukkasten koko, määrä sekä haitan toistuvuus. Sataman teettämien melu- ja pölyselvitysten mukaan sataman kovahiilen käsittelyn haitat jäävät paljon alle sallittujen ohjearvojen. Kuitenkin kuivina aikoina voimakkaat tuulet saattavat aiheuttaa operoitaessa irtolastien pölyämistä. Loviisan Satamassa tuuliolosuhteita tarkkaillaan ja tarvittaessa tilanteeseen reagoidaan nopeasti ensisijaisesti kastelulla tai tilanteen vaatiessa työskentelyn keskeyttämisellä.

Palaa UUTISET-sivulle