Loviisan Satama tyytyväinen KHO:n päätökseen

Korkein hallinto-oikeus päätti palauttaa Loviisan sataman ympäristöluvan aluehallintoviranomaisen AVI:n valmisteluun. Loviisan Sataman on päätökseen tyytyväinen.

”Lupamääräyksen epämääräisyys on aiheuttanut merkittäviä tulkintaeroja, mikä on ollut meillekin hankala tilanne. Erittäin hvvä, että nyt AVI pääsee käsittelemään lupa-asian kokonaisuutena. Satama jatkaa toimintaansa nykyisen ympäristöluvan puitteissa”, sanoo Tiina Vepsäläinen, Sataman toimitusjohtaja. 

Mitä tulee viime kesänä aiheutuneisiin hajuhaittoihin, on Loviisan Satama ryhtynyt lukuisiin toimiin. 

  • Kaikki RDF on ollut varastoituna sisätiloissa toukokuun 2025 alusta lähtien ja uusi RDF-polttoaineen sisävarasto otetaan käyttöön kesäkuussa.
  • Yhteistyötä toimijoiden kesken on tiivistetty.
  • Toimintaa ohjaavat satamajärjestyksen määräykset sekä operoinnin, laivojen ja poikkeustilanteiden toimintaohjeet.
  • Kierrätyspolttoaineille on laadittu seuranta- ja tarkkailusuunnitelma.

Sataman teettämän hajumallinnuksen perusteella ei nykyisellä toiminnalla aiheudu hajuhaittaa.