Tulipalon aiheuttamat vauriot jäivät lieviksi
Loviisan satamassa oli 15.12. tulipalo satamaoperaattori Lovisa Forwarding & Stevedoring (LFS) varastossa, joka sisälsi SRF-kierrätyspolttoainetta. Palo saatiin ripeästi hallintaan ja sen tuhot jäivät verrattain pieniksi, eikä henkilövahinkoja aiheutunut. Sataman ja satamaoperaattorin toiminta jatkuu normaalisti.
”Säästyimme vähin vahingoin, sillä toiminta palon havaitsemisen jälkeen oli todella ripeää ja ammattimaista, niin pelastuslaitoksella kuin omalla henkilökunnallamme”, kiittää Tomi Nordström, LFS:n toimitusjohtaja onnettomuusyön tapahtumista.
”Erityisesti haluan kiittää Tarkkalan Kuljetus Oy:n rekka-autokuskia, joka satamassa asioidessaan palon alun perin havaitsi ja hoiti hälytykset esimerkillisesti. Oma henkilöstömmekin saapui nopeasti apuun siirtämään energiajätettä pois palopesäkkeiden läheisyydestä, vaikka oli yö. Kiitokset kuuluvat myös pelastuslaitosta tukevalle ja naapurissamme sijaitsevalle Valkon VPK:lle.”
Palo aiheutti vaurioita yhdelle varastohallille. Lähinnä kaupan, teollisuuden ja rakentamisen jätteistä muodostunutta kierrätyspolttoainetta paloi kaikkiaan noin 10 tonnia. Palon aikana ulos siirretty kierrätyspolttoaine pystytään yhä hyötykäyttämään energiatuotannossa.
”Onneksi palo saatiin rajattua tehokkaasti, ja hallista vaurioitui vain noin 20 m x 25 m alue. Toimintaa pystytään varastossa jo jatkamaan lähes normaaliin tapaan”, Nordström kertoo.
Tulipalon jälkeen on keskitytty mm. tutkimaan palosta aiheutunutta haittaa ympäristölle. Sadevesikaivoissa on suodatin, jolla estettiin kiintoaineiden pääsyä hulevesiverkostoon ja satama on teettänyt näytteenoton hulevesistä.
Lue lisää: 15.12.2024 uutinen Varastorakennuksen tulipalo saatu hallintaan Loviisan satamassa